SISUSTUSPANEELI MYÖS KOSTEISIIN TILOIHIN

Frost Birch W

Kuurainen sisustuspaneeli, jota voi katsella loputtomiin kuin kirkasta tähtitaivasta tai sumuisen aamun nousevaa usvaa.

Sileäksi höylätty, suomalainen koivulauta

Saatavilla useita eri leveyksiä ja pituuksia. Vuorottelemalla kahta eri vahvuutta saadaan kolmiulotteinen vaikutelma.
Tarkemmat tiedot tuotekortista.

Soveltuvuus: kuivat ja kosteat sisätilat

Vaalea ja ekologinen sisustuspaneeli tuo luonnon sisälle

Valmistamme ekologisia Frost Birch -sisustuspaneeleita luonnon muovaamista koivulankuista. Keräämme pihamaalta unohdettuja, noin 30-vuotiaita, erinomaisessa kunnossa säilyneitä koivulankkuja, jotka kuivaamme, työstämme ja asettelemme lopputuotteeksi. Pohjoisen tuulet, sateet ja aurinko ovat luoneet lautoihin kuvioita, joihin ihmisen kädet eivät pysty. Laudasta tehdään palasia ja ne asetellaan niin, että luonnon taideteokset pääsevät ihailtaviksi. Kuiviin tiloihin sopivan Frost Birchin lisäksi valmistamme Frost Birch W -sisustuspaneeleita, jotka soveltuvat kosteisiin tiloihin.

Valmistuksessa mitään ei mene hukkaan

Frost Birch on nimensä mukaisesti kuuraisen kirkasta koivupintaa. Koivulauta on vaalea, höylätty ja oksaton. Uudelta näyttävä puu on kuitenkin vuosikymmeniä vanha. Frost Birchin palaset saadaan Birch&Talesin toisen tuotteen, Storm Birchin laudoista. Tummat ja patinoituneet koivulaudat halkaistaan työstössä, jolloin kahden tumman pinnan välistä paljastuu aina puhdas, lähes koskematon vaalea pinta, josta kaunis Frost Birch -sisustuspaneeli tehdään. Vaaleasta lankusta tehdään kahdenpaksuisia paloja, jotta sisustuspaneeliin saadaan kolmiulotteinen vaikutelma.

Valmistettu käsityönä

Jokainen Birch&Tales sisustuspaneeli kootaan käsityönä suomalaisten metsien koivuista tehdyistä laudoista. Paneelit voidaan myös räätälöidä asiakkaan
toiveiden mukaisesti.

Ainutlaatuinen pinta

Karheat ja pehmeät tekstuurit, vaihtelevat värit sekä puun kuviot luovat jokaiselle paneelille ainutlaatuisen ja yksilöllisen
ilmeen. Kahta samanlaista ei ole olemassa.

Aito luonnon kosketus

Jokainen koivulauta on kuivattu uunissa ennen työstöä. Muuten emme puhdistamista lukuun ottamatta käsittele paneeleita lainkaan, jotta niissä säilyisi aito luonnon kosketus. Paneelit voidaan myös käsitellä asiakkaan toiveiden mukaan.

Inspiroidu